lauantai 16. elokuuta 2014

Raksaviikot 8 ja 9 - Anturoita

Nyt eletään raksaviikkoa 9 ja raksa-ajanlaskun olemme aloittaneet aloituskokouksesta.
Anturavalu haluttiin pusertaa ennen häitä valmiiksi ja päiväksi valikoitui (olosuhteiden pakosta) 32 asteen hellepäivä. Betonin toimitti MBR ja kaikki meni muuten putkeen lukuunottamatta sitä, että ensimmäinen pumppu ei tonttitielle taittunut. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen saatiin paikalle sopivampi pumppu ja työt saatiin käyntiin.
Valmista anturamuottia


Muotit kasteltiin muutamaan kertaan, jotteivät tarraisi hanakasti kuivuneeseen betoniin.

 Pumpun vaihdosta johtuen ensimmäinen betonikuorma odotteli pyörintäsäiliössä hyvän tovin ja kun se lopulta iskettiin helteessä muotteihin oli kuivuminen valonnopeaa. Valuhommiin on hyvä varata 3 henkeä: 1 letkunpäähän ja pari perämiestä vibraus- ja tasoitushommiin. Tällaisella köörillä hommasta selvittiin kunnialla olosuhdehaitoista huolimatta.


Jälkihoitona anturat kasteltiin vielä kertaalleen ja peiteltiin muovilla. Kastelua jatkettiin vielä kaksi päivää valun jälkeen. Muottien annettiin olla rauhassa paikallan vielä viikon verran valusta. Tällä jälkihoidolla pitäisi tulla kelpo antura! 


perjantai 15. elokuuta 2014

Kaksi onnellista

Tammen alla on viimeisen vuoden ajan haaveiltu oman kodin lisäksi paljon muustakin. Raksa ja häät samana kesänä - joku sanoi meitä hulluksi. Anturavalu suoritettiin hääviikon tiistaina fyysisesti ja henkisesti helteisissä tunnelmissa ja kieltämättä silloin hiipi omaankin mieleen, että pikkuisen hulluahan tämä on. Häät on nyt kuitenkin onnellisesti juhlittu lämpöisessä, auringon kultaamassa elokuun illassa ja häähuumailu jatkuu varmasti pitkälle syksyyn.
Häähuuman pehmentämät ajatukset ja raksa on nyt palautettava ruotuunsa - ensiviikolla vuorossa sokkeli!